Upea reissu Aarhus Vocal Festivalille!

Sabrina ja Saarten tyttäret kävi touko-kesäkuun vaihteessa ikimuistoisella kilpailumatkalla Tanskan Aarhusissa, pop-, rock-, jazz-, ja maailmanmusiikkipainotteisilla laulumusiikin festivaaleilla. Matka tähän pisteeseen oli ollut pitkä. Syksyllä 2018 äänitetystä treeninauhahakemusta oli seurannut jännittävä odotusaika: Pääsisimmekö mukaan kilpailemaan yhdelle Euroopan suurimmista kuoromusiikin festivaaleista ja tuomaan omaa ainutlaatuista konseptiamme kansainvälisen kuoroyleisön eteen? Finaalikutsun kolahdettua postiluukkuun tiesimme sen merkitsevän paitsi jännittävää matkaa myös intensiivistä treenaamista. Nyt tuo kaikki tehty työ palkittaisiin ja matka saisi alkaa!

Innokkaita tyttäriä Kööpenhaminan-lennolla. Kuva: Tanja Samulin

Innokkaita tyttäriä Kööpenhaminan-lennolla. Kuva: Tanja Samulin

Matka suuntautui Helsinki-Vantaan ja Kööpenhaminan kautta junalla Aarhusiin, jossa majoituimme viehättävään ja mukavaan Aarhus Efterskolen koulurakennukseen. Ensimmäisenä iltana matkan rasitukset painoivat, mutta se ei toki estänyt porukkaa lähtemästä vielä lounasreissulle kaupungin keskustaan. Aarhus näyttäytyi oikein sympaattisena paikkana jo ensimmäisestä päivästä lähtien.

Seuraavat päivät olivat täynnä erilaisia Aarhus Vocal Festivaalin järjestämiä inspiroivia työpajoja ja konsertteja. Tytärporukkaa osallistui erilaisiin työpajoihin, joiden aiheita olivat muun muassa kehorytmiikka, ryhmädynamiikka, rhythm, groove, and body sekä tanskassa kehitetty Vocal painting. ja varmasti jokaisesta näistä saatiin jonkinlaista ideaa kotiinviemisiksi ja mahdollisesti laulukollektiivimme toiminnassa hyödynnettäväksi. Festivaaliosallistumiseen kuului myös kisasetin valmennussessio ruotsalaisen kuoroguru Peder Karlssonin kanssa, joka onnistui kuin apteekin hyllyltä tulleine ehdotuksineen auttamaan meitä hiomaan settimme vielä entistäkin timanttisempaan kuntoon.

Yhteishenki on katossa! Hetki ennen kisalavalle astelemista. Kuva: Jesse Pasanen

Yhteishenki on katossa! Hetki ennen kisalavalle astelemista. Kuva: Jesse Pasanen

Lauantaina koitti matkan jännittävin päivä: kisaveto! Saimme kunnian aloittaa kuorokisan ensimmäisellä esiintymispaikalla, ja setti meni mainiosti. Kisavedon jälkeen oli helppo nauttia yleisöstä käsin muiden kilpailijoiden huikeista esityksistä ja ottaa nöyränä vastaan kehuja ja kohteliaisuuksia omasta esityksestämme. Kevään aikana tehty kova työ palkittiin lauantain illanvietossa, jossa kuulimme saavuttaneemme sekä kuorokisan toisen sijan että erikoispalkinnon innovatiivisimmasta esityksestä. Kerrassaan huikea päätös intensiiviselle kaudelle!

Kiitos Aarhus! Jäät ikuisiksi ajoiksi sydämiimme paikkana, jossa pidimme hauskaa, tapasimme ihania ihmisiä ja menimme jälleen vähintään yhden harppauksen eteenpäin laulukollektiivina!

37e071d9-e959-4c1d-a5d3-e2ff369600ff.JPG

KIITOS AARHUS!

TAK AARHUS!