Sabrina ja Saarten tyttäreT
SYTYTTÄÄ!
RAUMAN POSELLISSA 7.9.2019
LAULUKOLLEKTIIVI SABRINA JA SAARTEN TYTÄRTEN musiikki pohjautuu yhtyeen luotsaajan, musiikin maisteri Sabrina Ljungbergin Kantelettaren runoihin luomiin sävellyksiin. Kyseessä on kokonaan uusi taidemuoto, jossa musiikkiin yhdistyy teatteri, tanssi, improvisointi ja kehorytmiikka.
Vuonna 2015 perustettu, musiikin ammattilaisista ja kokeneista harrastajista koostuva yhtye kehittää itseään määrätietoisesti ja luo omaa musiikkia myös kollektiivisesti. Ikiaikaisiin kansanrunoihin perustuvat laulut kertovat nuoren naisen elämästä – ajasta aikaan kasvukivut ja onnenaiheet ovat samanlaisia. Heittäytyvä ilmaisu, vahva läsnäolo ja draamallinen jännite ovat leimallisia yhtyeen esityksille.
Toukokuussa 2019 Sabrina ja Saarten tyttäret julkaisi Saaren neito -musiikkivideon ja kesäkuussa yhtye julkaisi samannimisen EP:n. Vuonna 2018 yhtyeeltä ilmestyi ensimmäinen musiikkivideo ja EP Lemmennosto. Kesäkuussa 2019 yhtye sijoittui arvostetussa Aarhus Vocal Festivalin kuorokilpailussa toiseksi ja sai lisäksi erikoispalkinnon innovatiivisimmasta esityksestä.
Sabrina ja Saarten tyttäret työstää musiikkiaan improvisoinnin keinoin. Kyseessä on luova yhteisöllinen projekti: kokonaistaideteos esitystä, koreografiaa, musiikkia ja tekstiä. Sabrina ja Saarten tyttäriä ovat tukeneet taloudellisesti muun muassa Suomen Kulttuurirahasto, Karjalan Sivistysseura sekä Musiikin Edistämissäätiö.
SABRINA JA SAARTEN TYTTÄRET SYTYTTÄÄ! Kantelettaren runot osoittautuvat Saarten tytärten käsittelyssä yllättävän ajankohtaisiksi. Ilonaiheet ja kasvukivut ovat samanlaisia vuosisadasta toiseen, rakkaus ja kaipaus tuntuvat sydänalassa samoilta. Ja aina yhtä hieno on se hetki, kun vaikeuksien jälkeen huomaa seisovansa jälleen omilla jaloillaan ja kysyvänsä: ”Mitä me tytöt suremma? Olkaamme, laulakaamme, tanssikaamme!”.
SABRINA LJUNGBERG (s. 1989) on helsinkiläinen monipuolinen musiikintekijä: kuoronjohtaja, laulaja ja säveltäjä. Ljungberg johtaa Sabrina ja Saarten tytärten lisäksi Filianna Lahden Naislaulajia sekä Savolaisen Osakunnan Laulajia. Sabrina on toiminut laulajana muun muassa Helsingin kamarikuorossa, Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa sekä EMO Ensemblessä kuoron sopraanoviskaalina. Ljungberg valmistui keväällä 2018 musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen koulutusohjelmasta ja on suorittanut kuoronjohdon B-kurssitutkinnon. Keväällä 2019 Ljungberg oli ehdolla Classic FM -radiokanavan TEMPO -palkinnon saajaksi.
SAARTEN TYTTÄRET: Johanna Alanko, Eeva Helemaa-Ryymin, Katja Huurinainen, Martta Hyppänen, Pirita Härkisaari, Päivi Ilkka, Jutta-Maija Joelsson, Anna Kinnunen, Jenna Korhonen, Minttu Kruus, Essi Lehto, Jenni Liikaoja, Sonja Nyblin, Elina Rantanen, Martta Reinikainen, Emmi Salervo, Maria Salminen, Tanja Samulin, Kati Tuppurainen
Lisätietoa laulukollektiivista:
www.saartentyttaret.com
Instagram: /saartentyttaret
Facebook: Sabrina ja Saarten tyttäret
SYTYTTÄÄ!
Lemmennosto
Säv. Sabrina Ljungberg, san. Kanteletar
Kun tulis sulho vierahaksi
Säv. Sabrina Ljungberg, san. Kanteletar
Onpa tietty tietyssäni
Säv. Sabrina Ljungberg, san. Kanteletar
Kun mun kultani tulisi
Säv. Sabrina Ljungberg, san. Kanteletar
On kumpiaki
Säv. Sabrina Ljungberg, san. Kanteletar
Voisi nuo pariksi panna
Säv. Sabrina Ljungberg, san. Kanteletar
Hannus Pannus
Säv. Sabrina Ljungberg, san. Kanteletar
Toivossaan pettynyt
Säv. Sabrina Ljungberg, san. Kanteletar
Toista tänne toivottihin
Säv. Sabrina Ljungberg, san. Kanteletar
Ainon surma
Säv. Sabrina Ljungberg, san. Kalevala
Jo meillä ero tulevi
Säv. Sabrina Ljungberg, san. Kanteletar
Jo nyt luulen luopuvani
Säv. Sabrina Ljungberg, san. Kanteletar
Saaren neito
Säv. Sabrina Ljungberg, san. Kanteletar
Lemmennosto
Kuka täss' on Hiien koottu?
Kenpä Lemmon lentokeihäs?
Joka lempeni lähetti
pani kuulun kunniani?
Vielä mä lempeni herätän
nostan kuulun kunnian
nostan lempeni levosta
kunnian kulonki alta.
Paloi tuli, paloi taula
pala nuorten miesten mieli!
Paras mulle, ei pahinta
paras pappien seasta!
Syän syttyös tulehen
povi polttohon kovahan
jottei oisi öissä maata
eikä päivällä levätä!
Nouse lempi liehumahan
kunnia kukoistamahan!
Kule kuu, palate päivä
pala nuorten miesten mieli!
Kun tulis sulho vierahaksi
Lintunen lehossa lauloi
pyy lehossa pyypötteli.
Mitä laulat pieni lintu
pyy lehossa pyypöttelet?
Kunpa tietäisit tulevan
sulhoseni vierahaksi
sillat silkillä panisin
sametilla suorämehet.
Kullan kutsuisin tupahan
istuttaisin pöyän päähän
itse istuisin sylihin
kanssa kaulahan kapuisin.
Onpa tietty tietyssäni
Onpa tietty tietyssäni
mesimarja mielessäni
lempilintu liitossani
sinisorsa suojassani.
Jok’ on mieltynyt minuhun
minä mieltynyt hänehen.
Hänel’ on ihanat silmät
minulla syän suloinen.
Ei hän heittänyt minua
eikä yksin jättänynnä.
Omaksens’ on ottanunna
kullaksensa kutsununna
kaunoksensa katsonunna
valkiaksensa valinnut.
Niin minä hänessä riipun
sekä riipun, jotta kiikun
niin kuin lintu lehtipuussa
kuusen oksalla orava.
Kun mun kultani tulisi
Kun mun kultani tulisi
armahani asteleisi
tuntisin mä tuon tulosta
arvoaisin astunnasta.
Jos ois vielä virstan päässä
tahikka kahen takana
utuna ulos menisin
savuna pihalle saisin.
Kipunoina kiiättäisin
liekkinä lehauttaisin
vierren vierehen menisin
supostellen suun etehen.
Tok’ mie kättä käpseäisin
vaikk’ ois käärme kämmenellä.
Tok’ mie suuta suikkajaisin
vaikk’ ois surma suun eessä.
Tok’ mie kaulahan kapuisin
vaikk’ ois kalma kaulaluilla.
Tok’ mie vierehen viruisin
vaikk’ ois vierus verta täynnä.
Vaanp’ ei ole kullallani
ei ole suu suen veressä
käet käärmehen talissa
kaula kalman tarttumissa.
Suu on rasvasta sulasta
huulet kuin hunajameestä
käet kultaiset, koriat
kaula kuin kanervanvarsi.
On kumpiaki
Niin on noita poikasia
kun on mustia sikoja
talvitakkuporsahia.
Niin on noita poikasia
kun on suolla sammakoita
alla virsun vinkujia.
Niin on noita neitosia
kun on maalla mansikoita
punakukkia keolla.
Niin on noita neitosia
kun on kaupungin kanoja
eli liinalintusia.
Voisi nuo pariksi panna
Likka tanssivi somasti
poika polkevi kovasti
tasaisemp' on neion tanssi
kuin pojan poloisen tanssi.
Likka on nätti ja soria
poika potra ja koria
voisi nuo pariksi panna.
Kun ei ämmät äkkäjäisi
koukkuleuat kokkajaisi!
Tulisko Turusta rutto
amputauti Aunuksesta
tappaisi akat kylästä
koukkuleuat kollahtaisi!
Saisi naastit naiaksensa
koriat kosissa käyä!
Hannus Pannus
Hannus Pannus, mies koria
läksi Koskelta kosihin
Virran nuorinta tytärtä
Pajarin parasta lasta.
Sanoi sinne tultuansa
Pajarihin päästyänsä:
Paras minulle, ei pahinta
pisin minulle, ei lyhintä."
Sanoi Virran nuorin tyttö
Pajarin parahin lapsi:
”Ei parasta, ei pahinta
ei pisintä, lyhintä.
Sinull' on ennen naitu nainen
koissa entinen emäntä.
Tapa nainen ennen naitu
murra entinen emäntä!"
Hannus Pannus, mies koria
uskoi huoran houkutukset
tappoi naisen ennen nai’un
murti entisen emännän.
Meni Koskelle kosihin
virran nuorinta tytärtä:
"Paras minulle, ei pahinta
pisin minulle, ei lyhintä."
Sanoi Virran nuorin tyttö
Pajarin parahin lapsi:
"Ei parasta, ei pahinta
ei pisintä, ei lyhintä!
Tapoit naisen ennen nai’un
taiat tappoa minunki
mennä uutta ostamahan
kohta kolmatta kosihin."
Toivossaan pettynyt
Kuului suolta ruoskan roiske
rannalta reen ratina
aisan kalske kaivotieltä
hevon hirnunta pihalta.
Tuo tulevi turkin nyplä
kerinkanta keipottavi.
Toivoin tuttuni tulevan
kaunihini kalkuttavan
armahaiseni ajavan.
Eipä tuttu tullukana
kaunoseni kalkuttanna
armahaiseni ajanna.
Toista tänne toivottihin
Mistä tunsit tuhma tulla
epäkelpo tien osasit
minun kuuluun kotihin
pystyhyn ison piha'an?
Toista tänne toivottihin
paremmaista palkottihin.
Ei sinua, sian silmä
sian silmä, koiran korva
talvisen orihin otsa
keväisen lehmän leuka
kesäisen karitsan kaula
sykysyisen vuohen naama!
Tulitko sikojen tietä
politko porsasten poluista
minun kuuluun kotihin
pystyhyn ison pihan?
Ainon surma
Kivi oli kirjava selällä
paasi kullan paistavainen
kiistasi kivellen uia
tahtoi paaelle paeta.
Sitte sinne saatuansa
asetaiksen istumahan
kirjavaiselle kivelle
paistavalle paaterelle.
Kilahti kivi vetehen
paasi pohjahan pakeni
neitonen kiven keralla
Aino paaen palleassa.
Siihenpä kana katosi
siihen kuoli impi rukka.
Sanoi kerran kuollessansa
virkki vielä vierressänsä:
"Läksin rannalle pesohon
menin merta kylpemähän
sinne mä, kana, katosin
lintu, kuolin liian surma.
Elköhön minun isoni
sinä ilmoisna ikänä
vetäkö ve'en kaloja
tältä suurelta selältä.
Elköhön minun emoni
sinä ilmoisna ikänä
panko vettä taikinahan
laajalta kotilahelta.
Elköhönp' on veikkoseni
sinä ilmoisna ikänä
juottako sotaoritta
rannalta merelliseltä.
Elköhönp' on siskoseni
sinä ilmoisna ikänä
peskö tässä silmiänsä
kotilahen laiturilta.
Mikäli meren vesiä
sikäli minun veriä
mikäli meren kaloja
sikäli minun lihoja.
Mikä rannalla risuja
se on kurjan kylkiluita
mikä rannan heinäsiä
se hivusta hierottua."
Se oli surma nuoren neien
loppu kaunihin kanasen.
Jo meillä ero tulevi
Kaks' oli meitä kaunokaista
pienen piilovaaran päässä
koriassa koivikossa
heliässä heinikossa.
Nyt meillä ero tulevi
kotihinsa kumpaisenki.
Kenpä kuitenki erotti
kaksi kaunista yhestä
ken pani vihan välille
kahen rakkahan välille?
Orahall' oli omani
taimella taki hyväni
tuli toinen, vei välehen
pois anasti aivottuni.
Elköhön sinä ikänä
kuuna kullan valkiana
tulko luojan tuomiolle
Herran kasvoja katselko!
Jo nyt luulen luopuvani
Pois tuli tytölle lähtö
matka maasta ottaminen
tästä kuulusta kylästä
kaunihista Karjalasta
jossa kasvoin, kaunokainen
ylenin, ihana neito
kaiken kasvantoikäni
lapsipuolen päiviäni.
En mä tuota ennen luullut
enkä uskonut olisi
tok' en luullut luopuvani
uskonut eroavani.
Jo nyt luulen, jotta luovun
sekä uskon, jott' eroan
en mä tuota ennen luullut.
Millä syötän pääni, pääsky
heikko, henkeni elätän?
Kaks' on kättä kaunokaista
kaksi jalkoa jaloa.
Niillä syötän pääni, pääsky
heikko, henkeni elätän
syötän suuni survoittaki
täytän tähkäjauhoittaki.
Lähe nyt, kukka, kulkemahan
vaapukka, vaeltamahan
mansikka, matelemahan
päätä, pääsky, syöttämähän
henkeä elättämähän.
Saaren neito
Tuo soria Saaren neito
Saaren neito, Saaren kukka
läksi piennä paimenehen
lassa lammasten ajohon.
Pani kullat kulmillensa
sinilangat silmillensä
päähänsä hopialangat
vaskilangat varrellensa.
Saaren neito, Saaren kukka
Saaren morsian mokoma.
Istui maahan mättähälle
vaipui varvikkosalolle.
Varas katsoi varvikosta
mies vihainen virviköstä.
Tuli varas varvikosta
mies vihainen virviköstä.
Otti kullat kulmiltansa
sinilangat silmiltänsä
päästänsä hopialangat
vaskilangat varreltansa.
Neiti parka itkemähän
vaivainen valittamahan.
Iso katsoi ikkunasta
emo aitan rappusilta:
”Mitä itket piikueni
nuori neitonen nurajat?”
”Sitä itken maammoseni
sitä taattoni nurajan.
Tuli varas varvikosta
mies vihainen virviköstä.
Otti kullat kulmiltani
sinilangat silmiltäni.
”Elä itke piikueni,
nuori neitonen nuraja!
Ota kuusi kultavyötä
seitsemän sinihamosta
sio silkit silmillesi
katso kullat kulmillesi.
Tulet aitasta tupahan
sukukuntasi suloksi.
Menet kirkkohon kukaksi
nuo sulhot sua kysyvät:
”Kenen kukka, kenen neito
kenen morsian mokoma?”
Saaren neito, Saaren kukka
Saaren morsian mokoma.