Kansanmuusikko Amanda Kauranne: “kansanrunous antaa elämään toivoa ja luovuutta”
Kansanmuusikko Amanda Kauranne. Kuva: Kira Leskinen
Ainon tarina tänään -podcastin Toivo-jaksossa asiantuntijavieraana on monipuolinen kansanmuusikko, musiikkitoimittaja Amanda Kauranne. Hän säveltää omaa musiikkia, toimii muusikkona useissa yhtyeissä ja toimittaa Ylen kansanmusiikkia esittelevää Sydänjuurilla -ohjelmaa.
Kuuntele tästä Sydänjuurilla -ohjelman jakso, jossa Sabrina kertoo Ainon tarinan syntymisestä.
Kauranteen arvostus kansanperinnettä kohtaan heräsi jo lapsuudessa, kun karjalainen isoäiti ja äiti ohjanneet lempeästi kansanmusiikin suuntaan. Isovanhemmilta saatu kaunis, kuvitettu Kanteletar sekä vierailut äidin kanssa Suomalaisen kirjallisuuden seuran tiloissa ovat olleet esimerkkejä varhaisesta matkasta kansanperinteen äärelle.
“ Minua koskettaa se, että näitä tarinoita, näitä säkeitä, ovat laulaneet ihmiset ennen mua. Musiikki ja laulu elää aina hetkessä, jossa niitä tuotetaan.”
Kauranne käyttää runolaulumittaista kansanlaulua omissa sävellyksissään ja tekee tekstiä myös itse jonkin verran. Kauranne kuvailee kauniisti: “Kiteytyneet ilmaisut, aforisminomaiset säkeet, saattavat sisältää kokonaisen maailman. Minua koskettaa se, että näitä tarinoita, näitä säkeitä, ovat laulaneet ihmiset ennen mua. Musiikki ja laulu elää aina hetkessä, jossa niitä tuotetaan.”
“Koska isoäitini on rajantakaisesta Karjalasta, Suistamolta, sen alueen runolaulujen säveltäminen, niiden laulaminen ja esittäminen varsinkin Suistamolla. Se, että saa tuoda siellä tallennetut säkeet takaisin Suistamolle, on todella tärkeää. Se ruokkii luovuuttani”, Kauranne kertoo.
Runolaulumittainen kansanrunous on itämerensuomalaista kansanrunoutta, jota ovat laulaneet niin suomalaisten ja karjalaisten lisäksi laaja joukko itämerensuomalaisia kansoja. Samoja tarinoita on laulettu kaikilla alueilla. “On kaunis ajatus, että kansanrunoudella ja kansanlaululla on aina lähestytty toisia ja kerrottu tarinoita”, Kauranne summaa.
“ On kaunis ajatus, että kansanrunoudella ja kansanlaululla on aina lähestytty toisia ja kerrottu tarinoita.”
Kansanlaulujen eettisyys on mietityttänyt Kaurannetta paljon. Kauranne kertoo tutustuneensa Kalevalaan musiikkiopintojen ja omien projektiensa kautta, jolloin syntyi myös erilainen suhtautuminen kansalliseepokseen. Hän toivoo, että ihmiset tietäisivät enemmän Kalevalan synnystä ja siitä miten teosta on käytetty eri aikoina erilaisen propagandan lähteenä, suomalaisuuden tarinan kirjoittamisessa. Kansanrunojen kerääjät ovat lisäksi usein jättäneet mainitsematta, keneltä mikäkin runo on kerätty. “Mielestäni on tärkeää kirjoittaa auki ja kertoa, mistä paikasta runot ovat alkujaan lähteneet”, Kauranne toteaa.
Eettisistä syistä Kauranne ei puhu niinkään kalevalaisesta runoudesta, sillä hän kokee Kalevala-sanan sitovan liiaksi Elias Lönnrotin eepokseen. Kauranteen mielestä onkin parempi puhua runolaulumitasta, runolaulusta tai kansanrunoudesta. Kalevalainen-termi on hämärä, sillä voi viitata esimerkiksi Kalevalaan, 1800-luvun rahvaan estetiikkaan tai karjalaiseen estetiikkaan, kuten Gallen-Kallelan maalauksiin.
Kauranteen mielestä on oleellinen kysymys pohtia, keiden ääniä ei ole kansanrunoja kerätessä tallennettu. Merkittävimmän keräystyön tapahtuessa 1800-luvulla naiset eivät ole välttämättä uskaltautuneet tallentamaan laulujaan. Varsinkin esimerkiksi seksuaaliaiheisia runoja on tallennettu häveliäisyyssyistä enemmän miehiltä kuin naisilta. “Olisipa hauska päästä 1800-luvun naisten iltaan missä he mahdollisesti saattavat naurattaa toisiaan tällaisilla runoilla”, Kauranne pohtii ja jatkaa: “Kalevala on täynnä miehisiä tarinoita. Entä jos Kalevalan kokoaja olisikin ollut nainen, niin millainenkohan siitä olisi silloin mahdollisesti tullut?”
“Kalevala on täynnä miehisiä tarinoita. Entä jos Kalevalan kokoaja olisikin ollut nainen, niin millainenkohan siitä olisi silloin mahdollisesti tullut?”
Kalevalan Aino on Kauranteen mielestä vahvasti oman aikansa ja Lönnrotin kuva. Metoon myötä hän kertoo miettineensä esimerkiksi Ateneumin kokoelmaa, jossa Ainon tarina nähdään Gallén-Kallelan tunnettuna triptyykkinä. “On aika erikoista, että seksuaalisen häirinnän kuva on meille ihana kansallisaarre. Vaikka olen lapsesta asti rakastanut Gallén-Kallelan monipuolista taidetta, on siinä jotain hämmentävää”, Kauranne kertoo ja toteaa, että Ainon päätös olla suostumatta itselle ennalta määrättyyn osaan on ollut 1800-luvulla suuri ajatus: “Muuntuminen kalaksi on kaunis metamorfoosi ja yhtyminen luontoon.”
Kauranne kertoo ammentavansa toivoa työstään ja sen jakamisesta. Varsinkin runolaulumittainen kansanrunous ja se ihana sanan ja sävelen liitto mitä voi omassa sävellystyössä etsiä, antaa elämään toivoa ja luovuutta. Toivoa on Kauranteen mielestä myös se, että epäkohtia huomatessaan uskaltaa tarttua niihin ja pyrkiä muuttamaan niitä. Kauranne tiivistää: “On paljon kuluttavampaa sulkea silmänsä kuin tehdä asioille jotain.”
7. TOIVO
Millaista on Kalevalan Ainon toivo? Entä millaisia toiveita 1800-luvun äideillä oli? Näitä kysymyksiä Sabrinan kanssa pohtivat jakson vieraat Päivi ja Annukka, jotka jakavat myös omia ajatuksiaan siitä, mikä heille tuo toivoa tänä päivänä. Jakson asiantuntijavieraana kuullaan kansanmuusiikkoa ja musiikkitoimittajaa Amanda Kaurannetta, joka avaa omaa suhdettaan kansanmusiikkiin, Kalevalaan sekä toivoon.
8. YHTEISÖ
Millaisia yhteisöjä Kalevalan Ainolla oli, entä mitä sanottavaa Ainolla olisi oman yhteisön etsimisestä? Ainon tarina tänään -podcastin viimeisessä jaksossa kuullaan Sabrinan, Virven ja Johannan ajatuksia yhteisöllisyydestä ennen ja tänään. Teemaa lähestytään erilaisten elämänvaiheiden ja kulttuurien sekä laulukollektiivin oman toiminnan kautta.
